(13.1.2022)

Marko Tolonen

Lehtori, väitöskirjatutkija

Olen työskennellyt akuuttilääketieteen ja ensihoidon sekä pelastustoimen parissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Ensihoidon lehtorin työssä olen toiminut yli 10 vuotta ja ollut tiiviisti mukana kehittämässä ensihoitajien valmiuksia tunnistaa, kohdata ja hoitaa akuutisti sairastunut asiakas. Tällä hetkellä työnkuvaani kuuluu Savonia-ammattikorkeakoulussa ensihoidon ylemmät korkeakoulututkinnot sekä täydennyskoulutus, joissa olen vastuuopettajana.

Harrastan historiallista kirjallisuutta, valokuvausta, vapaaehtoistyötä, joogaa ja hikiliikuntaa.
Marko Tolonen

Mielenkiinnon kohteet – tutkimusteemat?

Olen erittäin kiinnostunut kehittämään uusia opetus- ja oppimismenetelmiä, joilla voidaan vaikuttaa akuutin tilanteen tunnistamiseen, sekä nopean ja tarkoituksenmukaisen hoidon aloittamiseen.

Tutkimusryhmäni kehittää lasten hengitysvaikeuden tunnistamiseen ja diagnostiikkaan uusia motivoivia oppimismenetelmiä, joista osa on aikaan ja paikkaan sitomattomia tallennemuotoisia äänitallenteita (podcast) ja videotallenteita (vodcast).

Tutkimusryhmäämme kuuluu arvostettuja ja erittäin kokeneita opetusalan ja lääketieteen kliinisiä huippuosaajia.

Uskon, että tutkimustyön avulla voimme tarjota uusia keinoja sekä tunnistaa ja diagnosoida, että opettaa tunnistamaan lasten hengitysvaikeuksia tehokkaasti.

Lapsen hengitysvaikeuden tunnistaminen akuutissa ja nopeasti muuttuvassa tilanteessa ei ole helppoa kokeneellekaan terveydenhuollon toimijalle. Tämän vuoksi on tärkeää työskennellä ennakoivasti ja kehittää ratkaisuja, joiden avulla osaaminen rakentuu.

Olemme luoneet ja tulemme luomaan tutkimuksen aikana uusia innovatiivisia opetus- ja oppimismenetelmiä lapsen hengitysvaikeuden tunnistamiseen ja diagnostiikkaan, joiden tehokkuutta mittaamme validoiduilla testeillä. Alustavat tulokset ovat antaneet positiivisia signaaleita työmme oikeasta suunnasta.

Uskon, että tutkimustyöllämme on todellisia vaikutuksia myös laajemmassa pedagogisessa kontekstissa.

Tutkimustyömme tavoitteet

Lähitavoitteemme on kehittää laadukkaita ja innovatiivisia oppimismenetelmiä lapsen hengitysvaikeuden tunnistamiseen ja diagnostiikkaan.

Tutkimustyömme pitkäaikaisena tavoitteena on parantaa terveydenhuollon ammattilaisten kykyä tunnistaa ja diagnosoida lapsen hengitysvaikeus ja sen avulla parantaa hengitysvaikeudesta kärsivän lapsen selviytymistä.

Tutkimustyömme merkitsevyyttä lisää etäopetuksen kasvu erilaisissa opiskeluympäristöissä. Etäopetus voi olla erittäin hyvä väline ja oikein käytettynä sen avulla voidaan saada aikaan merkittävää oppimista, mutta se voi muodostaa harhan menetelmän tehosta ilman oikeanlaista mittausta. Tämän vuoksi opetusmenetelmää saatetaan pitää tehokkaana, vaikkei se sitä olisi.

Tutkimustyössämme vastaamme kysymyksiin tutkittavien opetusmenetelmien tehokkuudesta ja innovatiivisista uusista menetelmistä yleisimpien sairaustilojen osalta lapsen hengitysvaikeuden tunnistamisessa ja diagnostiikassa.

Opiskelu- ja urahistoria lyhyesti?

Olen toiminut vuodesta 2000 lähtien ambulanssityössä ensihoidossa kohdaten paljon akuuteista sairauksista kärsiviä asiakkaista, joista osa on ollut lapsia.

Minulla on terveydenhuollon alan ylempi korkeakoulututkinto, opettajan koulutus sekä ensihoitajan, sairaanhoitajan ja pelastusalan tutkinnot. Olen työurallani työskennellyt operatiivisissa tehtävissä, esimiestehtävissä, hallinnollisissa tehtävissä, opetustehtävissä ja pelastusalan vapaaehtoistehtävissä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Minulla on laaja perspektiivi akuuttihoitotyöhön, sen osaamistasoon ja alan muuttuviin tarpeisiin.